Pretty Woman

Ei sitten mitään tapahtunut tänäänkään. Kuinka yllättävää.
No, huomenna menen sitten kouluun hameessa, korkokengissä ja kauneimman hymyni kanssa.
Jos ei sitten Valopilkkua niin hurmaan muut pojat. Tai kuvittelen hurmaavani.
Mitä väliä? Voin kuvitella hienon hameeni helmuessa, että koko maailma hymyilee minulle.

Vähän pääsisi eroon tästä inhottavasta tunteesta. Johtuu ihan vain siitä kun en näe Valopilkkua koko kesänä. Ihan vain sen takia koska olen tällainen idiootti.

Mansikka teetä ja tuntemuksia

Minä en sitten kestä näitä tuntemuksia. Hävettää kun on liian ujo tekemään mitään. Mitä menetettävää minulla edes oikeastaan on?
Jos vain pystyisin kysymään häntä parikseni ensivuoden vanhojen tansseihin, siitä jo saisi aikaiseksi keskustelua.
Tunnen itseni niin säälittäväksi ja heikoksi. Se, että näen hänestä vilauksen, piristää päivää niin kummasti. Jos taas en näe, on olotila päinvastainen.

Minä hölmö iloitsen jo siitä, että hänen ystävänsä tuntee minut nimeltä, kuinka hän meni istumaan viereiseen neljänpenkin rykelmään bussissa, sillä välin kun juttelin tuttujen kanssa euroviisuista. Siitä kun hän vain kokeili, kumman käsi oli isompi, ja kun hän kerran asettautui taakseni ruokajonossa.
Olen vain niin hölmö ja heikko.

Ei minulla ole itsekuriakaan. Kauppaan astellessani, lupailin itselleni, etten osta mitään muuta kuin sarjakuva pokkarin ja ehkä hiukan karkkia. Onnistuin kuitenkin eksymään teehyllylle. Käteeni tarttui oikein makoisaa mansikka teetä. Se on aika vahvatuoksuinen ja se valtaa talon hyvinkin nopeasti.
Piristää minua kummasti, ja helpottaa lievittämään näitä hölmöjä tuntemuksia.

Minulla on ollut pitkästä aikaa tylsää. Kaiken sen koulun aiheuttaman työn ja stressin jälkeen tuntuu tilanne yliluonnolliselta. Mitenköhän kestän ne työ viikot jolloin minun pitää kuluttaa aikaani täällä?

Enkä näe edes Valopilkkua. Enää kaksi päivää jolloin voin nähdä häntä, mutta en usko mitään tapahtuvan. Hän on luultavasti kuitenkin varattu tai löytää jonkun kesän aikana. En yhtään ihmettelisi. Hän on vain niin upea ja suurin piirtein loistaa, kun taas minä olen harmaasävyinen. En näe itsessäni paljoakaan muista ihmisistä poikkeavaa, en näe syytä, miksi minä kiinnostaisin jotakuta tai eroaisin siitä tyttöjen massasta. Ehkä silloin kun minun tutustuu paremmin, jotain omia piirteitä saattaa esiintyä, mutta ei hän minua tunne.

Mutta toivoo tuntevansa? Pidetään optimista asennetta yllä.

Muistathan meitäkin.

Sanoit blogitekstejäni hautatekstiksi. Myönnän, että tekstini olivat surullisia, mutta ne kuvastavat sen hetkistä olotilaani. Tiedäthän sinä kuinka herkkä ihminen minä voin olla. Sinä tiedät minut välillä aivan liian hyvin. Onko sinulla jotenkin hyvinkin tarkka ihmissilmä vai mistä tämä johtuu? Vai olenko minä kenties liian ilmeinen?

Oli mainio päivä tänään. Opoiltapäivässä meidät jaettiin ryhmiin erikoisella tavalla. Meidän kuului asettua jonoon, ei syntymäpäivän mukaan, vaan käsien koon. Ei ollut yllättävää että tytöt kuuluivat enimmäkseen pienien käsien päähän. Kuuluin viiden pienimmän joukkoon ja kas kummaa, Valopilkku lähestyi häntä päätä. Hänellä oli pienimmät kädet pojista ja etsi paikkaansa testaten eri käsiä. Minunkin kättäni hän kokeili ja erityisen pitkään itse asiassa. Hiukan nauratti se näky, kun hän oli siellä meidän tyttöjen seassa, kun kaikki muut pojat olivat luokkahuoneen ulkopuolella.

Ryhmät kuitenkin jaettiin siten, ettemme päätyneet samaan ryhmään. Harmillista.

Drown to your own helplessness

Sinä et sitten ota minun enää yhteyttä. Miksi? Päätitkö kaiken sen nimittelyn ja kiukuttelun jälkeen nyt itse olla lapsellinen? Todistatko näkemyksesi asiaan olemalla puhelakossa?

En olisi sinun uskonut tekevän näin. Nyt en uskalla ottaa sinuun yhteyttä, ja herätellä sinua. Suuttuisit vain ja haukkuisit lapselliseksi.
Myönnän, että kaikki sanomani eivät hehkuneet aikuisuutta ja viisautta. Eivät kyllä sinunkaan. Tajusitko sen, vai miksi et ota minuun yhteyttä?

Miksi, miksi ja miksi? En näe mitään syytä, miksi sinä käyttäydyt näin. Annoin mielipiteeni, sinä omasi, minä näpäytin takaisin ja sinusta ei ole kuulunut mitään.
Olenko hölmö kun en näpäytä toista kertaa, potki jo ehkä maahan kaatunutta ja herätä tästä idioottimaisesta hypnoosista?
Ja loppujen lopuksi, onko tämä sinulle peliä, sekoitatko minua tällä keinolla, vai kiellätkö olemassa oloni? Vai vedänkö minä tämän taas turhan vaikeaksi.

Kysymyksiä ja lisää kysymyksiä. Kun turhan kauan alan pohtimaan löydän ulottuvuuksia jos monenlaisia. Liikaa ulottuvuuksia, lisää turhia ulottuvuuksia. Teorioillani ei ole arvoa.

Koulu. Ei enää kauaa. Hyvästi Valopilkku, nähdäänkö ensi lukuvuonna? En saanut mitään taaskaan aikaiseksi, mutta ehkä näinä viimeisinä päivinä, jompikumpi tekee jotain normaalista poikkeavaa. Minulla ei ole tähän kuitenkaan minkäänlaista uskoa.

Ostin ystäväni ylioppilasjuhliin ensimmäiset korkokenkäni. Askeleeni ovat haparoivia, puisevia. Harkitsen jokaista askelta. Kanta vai varpaat edellä?
Toimin juhliesi koomikkona, ystäväni. Ja kouluni loppujuhlissakin, Valopilkkukin pääse näkemään minun avuttomuuteni korkeissa koroissa ja pitkissä hameissa. Kaatumiseni jättäisi kaikille jotain naureskeltavaa. Jotain intoa siihen kuivaan tapahtumaan saataisiin.

Onkohan paha olo ja paniikki minun muusiani? Tunnen itseni taas vain niin runolliseksi.

I'm just glad I'm on your goodside.

Tiedän, että sinulla on vaikeaa kaukosuhteesi kanssa. Jos olet huomannut, sinulla on myös kaukosuhde meihin. Kun poikaystäväsi saa kaiken huomion, me olemme saaneet jäädä ilman. Kun itkunsekaisin tuntein avauduin sinulle, haukuit minua lapselliseksi.

Hauku vain maahan, niin minä itken ja pyrin antamaan anteeksi. En missään nimessä halua jättää sinua. Olet yksi kallisarvoisimmista asioista minulle tässä maailmassa. Rakastan sinua, ja muita ystäviäni kovasti. Tekisin mitä vain puolestasi. Sitten vain kylmästi tokaiset, kuinka minä, ja muut ystäväsi, tulemme sinulle toisena. Itken taas kerran ja annan anteeksi. En halua kääntää sinulle selkääsi, mutta mitä kauemmin sinulla kestää tajuta, sitä vaikeampaa sinulle on antaa anteeksi.
Et voi tajuta nyt, ehkä et tajua kantaani ikinä.
Toivon sinun kuitenkin aina tietävän, että olit minulle hyvä ystävä. Sinä ja #I. Ilman teitä istuskelisin vieläkin koulun pihalla, polkupyörien luona ja olisin yksin.
En olisi tavannut #J:tä, enkä #N:ää. En olisi tutustunut teatteriin.
Sinun avullasi sain oman elämäni takaisin, niinä vaikeina aikoina, jolloin minä olin yksin. Olen aina halunnut sanoa, kuinka kiitollinen olen siitä kaikesta.
Jokaisesta päivästä.

Toivon myös, että olet saanut minulta jotain, jotain mitä osaat arvostaa. En haluaisi jäädä sinulle velkaa.

Se, millä tavalla meitä kohtelet, pistää minut raivon partaalle. Haluan silti antaa sinulle aina anteeksi. Olenko itsekäs kun haluan sinut vain takaisin?
Anna minullekin joskus anteeksi.

Kun joskus palaat taas luoksemme, annan sinulle anteeksi. Tahdon antaa sinulle anteeksi. Tahdon, että olisimme taas sovussa. Pelaisimme pelejä, joisimme KevytOloa, menisimme uimaan. Haluan että kommentoit kirjoituksiani taas kerran, kommentoit jokaista yhdyssana ja pilkkuvirhettä. Kannustaisit minua Valopilkun suhteen, ja sanoisit minua saamattomaksi, kun en ikinä toimi.

En toivo mitään muuta, kuin että voimme kaikki elää pitkän elämän yhdessä. Mitään muuta en vaadi. Anna anteeksi.

Pieniä kriisejä

Ei enää kauaa tarvitse jaksaa. Enää kaksi koetta ja sitten voin aloittaa lomani. Tosin joudun viettämään joitakin päiviä täällä vielä, mutta pääsen sentään hetkeksi ja viikonlopuiksi pois.

Sain eilenkin sain kauhean itkukohtauksen ilman mitään syytä. Päässäni pyöri ajatuksia kuinka vain halusin kotiin. Tämä koko tilanne on niin ärsyttävän ristiriitainen. Joudun hieman aikuistumaan ja ottamaan vastuuta, ja erota ydin perheestäni, mutta samalla minusta pidetään täällä huolta kuin pikkulapsesta. Minulla ei ole mitään yksityisyyttä, ei omaa huonetta, ei tilaa minne mennä rauhassa purkamaan turhautumistaan ilman että mummini tulee huolissaan ihmettelemään, mikä on hätänä. Ainoa paikka, missä saan olla rauhassa, on suihku ja sinne vetäydyin itkemään. Pesin hiukseni ja vain itkin ja itkin. Yhdessä vaiheessa minua alkoi heikottamaan siihen malliin, että aloin vain istumaan siinä kylpyhuoneen lattialla. Ja itku vain jatkui. Näytin varmaan säälittävältä. Tunsin ainakin itseni säälittäväksi.
Luulisi että tuommoisen kohtauksen jälkeen olo olisi jotenkin kevyempi, mutta ei. Itken varmaan tänäänkin suihkussa.
Huvittavaa. Normaalisti minä laulan suihkussa.

Minulta kysyttiin se normaali kysymys. Eräs tuttavani koulusta uteli, että kumpi on parempi, kotikaupunkini vai tämä. Jouduin miettimään hetken, enkä edes antanut suoraa vastausta loppujen lopuksi. Tämä kaupunki on ihana, paljon parempi kuin kotikaupunkini, mutta minulla on täällä vain arki ja tämä talo, jota pian varmaankin opin vihaamaan. No, kotipaikkakuntani taas... Kaupungista en ole ikinä sen erikoisemmin pitänyt, mutta siellä ovat perheeni ja ystäväni. Tai ainakin suurin osa on.

Vainoharhaisuuksia taas. Istuin hyvin täydessä bussissa takana, ja Valopilkku oli ystävänsä kanssa jäänyt bussin kesivaiheille. Porukan täytyi kuitenkin liikkua taaksepäin, että kaikki saatiin mahtumaan bussiin. Valopilkun kaveri sitten lähti hyvin määrätietoisesti taakse, ja jäi sitten minun viereeni seisoskelemaan. Ihmettelin, minkä ihmeen takia Valopilkku jäi bussin keskivaiheille, eikä tullut ystävänsä perässä. He kuitenkin viittoilivat aika paljon matkan aikana, ja Valopilkku enimmäkseen pudisti päätään.

Bussiin tuli tilaa ja Valopilkun ystävä sai itselleen kokonaisen kahdenpenkinrivin itselleen, minun viereisestä penkkirivistä. Kova viittoilu jatkui ja Valopilkku pudisti entistä enemmän päätään. Jos hän olisi tullut istumaan ystävänsä viereen, hän olisi käytännössä istunut minun vieressäni. Vain käytävä olisi ollut välissä. Hän kuitenkin päätti mennä istumaan muutamaa penkkiriviä kauemmaksi, ja hänen ystävänsä turhautuneena siirtyi hänen viereensä.
Vihaako hän minua vai mistä tässä oli oikein kyse?

You're in the army now!

Ilmaisutaidon ryhmän kanssa järjestimme kouluun perjantaipäiväksi pienoisen teemapäivän. Jätimme kuitenkin kertomatta suunnitelmistamme muille koulun oppilaille. Teemana oli Suomen sisällissota. Keskusradiosta alkoi soida musiikkia ja armeija tamineissa ryhmämme kanssa lähdimme marssimaan pitkin käytäviä. Minulla oli asusteena talvikenkäni vanhatavat housut, ja harmaa villapaita ja hattu. Näissä tamineissa tuli aivan hirvittävän kuuma, kun oli vielä normaalit vaatteet siellä alla. Joka luokkaa ryntäsi yksi armeijapukuinen, vanhempi seniori oppilas, joka jakoi oppilaat punaisiin ja valkoisiin ja heitti punaiset ulos luokasta. Valkoiset saivat jäädä tuskastelemaan kaavakkeiden kanssa. Me nuoremmat saimme huutaa ja ohjata nämä punaiset auditorioon katsomaan erinäisiä aiheeseen liittyviä ohjelmia, kunnes häädimme heidät sieltä pois takaisin luokkaan täyttämään kaavakkeita. Sitten valkoiset vietiin katsomaan samaista ohjelmaa.

Huutaminen ja oppilaiden määräileminen oli oikein mukavaa ja virkistävää. Olisin tahtonut nähdä Valopilkun ilmeen, mutta hän ei näyttänyt olevan koulussa... No, ehkä näin on parempi.

Kun koko tämä systeemi oli ohi, saimme mennä kotiin. Tämänlaisia yllätyksellisiä tapahtumia tulisi järjestää useamminkin, tosin silloin niistä menisi varmasti into.

Koulujen päätteeksi koulussamme on Veikkogaala, juhla jossa esiintyvät koulun eri ryhmät ja jaetaan erinäisiä palkintoja. Teemana ovat elokuvat, ja minä pukeudun Kikiksi animaatiosta nimeltä Kikin Lähettipalvelu. En muutakaan keksinyt. Aihe on nimittäin yllättävän vaikea. Mitä oma ryhmämme esittää, sen jään vielä kertomatta.

Pelasin the World Ends With You-pelin loppuun. Mainio peli, näitä lisää! Arvostelun kirjoittanen piakkoin.

Heräsin puhelin soittoon tänä sunnuntaiaamuna. Jätin vastaamatta, sillä kännykkäni ei ollut käteni ulottuvilla.. Mummini kuitenkin heitti sen minulle. Kello oli silloin noin puoli kahdeksan. Tasan tunnin kuluttua puhelin soi uudestaan. Vastaan ja vähään aikaan ei kuulu mitään. Pian, hiukan naisellinen, mutta kuitenkin poikamainen ääni hiljainen ääni tokaisee ”Odota hetki.”. Mielenkiintoni herää ja päätän odottaa. Kuuluu rapinaa ja sitten joku alkaa puumaan. Puhuja on selkeästi eri ihminen kuin ensimmäinen puhuja ja hänen äänensä ei kuulu selkeästi, vaikka onkin lujempi. Jokin haittaa kenttää tai ensimmäinen soittaja käytti kahta puhelinta. Mikä nero..
Molemmat huutelevat hetken haloota, ja saan tivattua puhujan nimen. Vastattuaan hän alkaa tivata minun nimeäni ja tokaisen etunimeni. Hetken puhuttuaan, mistä en kyllä kuullut sanaakaan, hän sulkee luurin. Puoli kahdeksalta herääminen on sunnuntaisin aivan luonnoton heräämisaika. Ihmiset, jotka soitatte pilapuheluita, soittakaa edes inhimilliseen aikaan!

Maailma loppuu kanssasi

Ostin the World Ends With You-pelin ja tähän mennessä peli vaikuttaa oikein mainiolta. Kirjoitan siitä tänne joskus arvostelun, kunhan kerkeän. Lupaan olla laittamatta spoilereita.

Helsingin reissu meni ihan mukavasti. Ostin kaksi Kingdom Hearts-vetyketjukorua, ihan keräily mielessä. No, WEWY:nkin ostin Helsingistä. Koko viikonlopun sitten vain odotin että pääsisin Nintendo DS:n luo. Olen toivoton tapaus.

Olen vieläkin kipeä ja se näkyy kuulemma ulospäin. Olen jo muutaman kerran päättänyt mennä kouluun ja palannut sieltä aina vian pahemmassa kunnossa. Olen oikein pirteä silloin kun en rasita itseäni... Koulussa sitten puhunkin huumehourailusta ja kuumehöyryistä. Onnistuin saamaan kaikki sanat sekaisin ja olin pahassa kunnossa, vaikka menin vain terveystiedon kokeen tekemään. Enää ei kuitenkaan jomota tai tunnu alituiseen pahalta. Hetken levättyäni ja teetä juotuani olen taas kunnossa.

Huomasin kauhukseni ettei kissaltamme Mokalta pelkästään antura puuttunut. Kokonainen varvas on nimittäin poissa, ja haava vuotaa välillä verta. Kävelemään se kyllä pystyy, ihan normaalistikin vielä. Olen tiennyt jo kauan ettei Mokassa ole paljoa kissamaisia piirteitä. Se menee nukkumaan samaan aikaan kuin äitini ja nukkuu hänen vieressään yön yli. Muista kissoista se ei pidä. Se puhuu meille alituiseen maukumalla ja suorastaan vaati alituista huomiotamme. Nykyään se syö lääkekuurinsakin ilman rääkkäämistä tai herkkuja. Lääke vain pitää laittaa sen hajuetäisyydelle ja oikein innolla se sitten ne syö.

Enää kaksi viikkoa tätä stressiä ja sitten pääsen kesä lomalle, tai oikeastaan töihin. Mutta vähemmän stressaavaa sen kuitenkin pitäisi olla.
Tosin se myös tarkoittaa, että koko kesä ilman Valopilkkua. Mutta loppujen lopuksi, Valopilkku oli minulle keino selvitä Porissa, mutta kesällä pääsen kavereitteni luokse ja Valopilkku käy tarpeettomaksi.
Olenko kokoaika vain käyttänyt häntä tiedottomasti? Tuskin siitä mitään harmia hänelle on kuitenkaan koitunut.

Sing to me my angel!

Laulukoe oli ja meni, ihan hyvin loppujen lopuksi, mutta minulla oli kurkku kipeänä. On vain pahentunut sen jälkeen, vaikka juonkin kuumaa teetä hunajan kanssa kuin mikäkin hullu. Pitäisi varmaan pitää jonkin moista taulukkoa teen käytöstä, hampaani menevät pilalle tätä vauhtia.

Minut sitten rahdataan Helsinkiin tässä kurkku kivussa. Heikottaa ihan hirveästi, niveliä jomottaa ja tuntuu kuin olisi kokoaika jano. Välillä tuntuu siltä kuin kurkkuni seinämässä kasvaisi jotain ällöttävää rihmastoa. Mielikuvitukseni pelottaa minua.

Kissamme antura oli etutassusta mennyt halki jo jonkin aikaa sitten, mutta vanhempani eivät suostuneet sitä minnekään tarkastettavaksi viemään. Idiootteja. Nyt oli kissan antura ollut kuulemma aivan riekaleina, ja verta oli tullut. Mudankin peitossa kissamme kuulemma oli. Lääkäriin se sitten vietiin, antura poistettiin ja lääkäri totesi, että auto oli luultavasti sitä töytäissyt. Olemme jo kerran menettäneet kissan autojen takia joten olen erittäin helpottunut että pahempaa ei sattunut. Lisäksi uskon, että kissamme oppii olemaan varovaisempi tästä lähin, autojen lähettyvillä liikkuessaan. Kissa raukallamme on kuitenkin nyt lääkitys menossa, joten otamme sen mukanamme Helsinkiin. Muut kolme kissaa saavat jäädä kotiin.

Leikkautin hiukseni ja tulos ei ole ihan sitä, mitä odotin. Uskon kuitenkin hiusteni menevän parempaan suuntaa seuraavan pesun jälkeen. Kunhan ne tästä kasvavat niin eiköhän niistä siedettävä pehko saada. Mummoni tokaisi kyllä aika viisaasti, taitaa olla näkö heikentynyt aika lailla: "Eihän ne sulta mitään leikannu." Miten se nyt ottaa... Pitkästä aikaa on kunnon etuhiuksetkin. Luonnonkiharani vetää ne oudosti sivulle, samperi.

Ei mitään uutta informaatiota Valopilkusta. Tai no, istuimme selätysten bussissa. Jossain busseissa on nimittäin niin että osa penkeistä on käännetty selkä menosuuntaan päin. Menin ihan sattumalta istumaan etummaiseen riviin, ja kappas Valopilkku oli selkäni takana. Istun kuitenkin jonkin amiksen vieressä, ja hänen poistuttuaan vaihdoin ikkunapaikalle. Poistuessani bussista näytti kuitenkin siltä että Valopilkku oli myös jossain vaiheessa vaihtanut paikkaa takaisin selkäni taakse. Olen myös huomannut että hän on hyvin hiljaa minun läheisyydessäni. Olen tullut vainoharhaiseksi jälleen.

Voitin lotossa, kieriskelyn lomassa.

Jos et tajua otsikkoa, niin älä turhaan sitä pohdi. Se on nimittäin sisäpiiri vitsi, ja koska olen huono selittämään, päätän jättää tämän otsikon omaan arvoonsa.

Kello on ihan liikaa... Olen sen verran unessa että päätän ihan suosiolla tarkistaa ja julkistaa tämän silloin kun olen valveilla. Ja näin valveilla onnessani huomaan, että olen keksinyt aivan uusia sanoja. Teksti tarvitsi aikamoista muokkausta, mutta joitain merkkejä väsymystilastani on siihen varmasti jäänyt.

Vappuni oli ihana. Vietin lomapäiviäni ystävieni kanssa, ilmaan minkäänlaista vanhemman valvontaa ja holhoamista. Kyllä huomasin eron, kun bussista pois noustessani oli parempi hengittää. Astuessani takaisin vankilaani, kuristusote palasi. Lisäksi täällä on monta epäkypsää lasta seuranani. Ei mitään omaa rauhaa. Ja minä kun niin arvostan välillä omaa rauhaa.

Pitäisi aineitakin kirjoittaa, mutta kone on koko ajan varattuna ja rakkaat lapsukaiset ravaavat suuntaan jos toiseen. Ehkä löydän arkena itselleni aikaa., mutta kuulinpa että rakkaat lapsukaiset jäävät tiistaihin asti. Aineen pitää olla valmiina keskiviikkona. Olen tuhoon tuomittu.

Jos saisin koulutehtäväni tehtyä, pääsisin Helsinkiin taikka kotiini, missä ystäväni tahtoisivat aloittaa roolipeliä. No, saapa nähdä minne loppujen lopuksi menen. Helsingin reissu kyllä kiinnostaa, sillä voisin päästä ostamaan videopelejä, haluamani figuurin ja avaimenperän... Minä kun olen niin hölmö Kingdom Hearts-keräilijä.

The World Ends With You on julkaistu, ja minä odotan innolla, että saisin rahaa ja pääsisin ostamaan sen. Peli näyttää yksinkertaisesti niin kauniilta, ja arvostelu minkä luin, haukkui ainoastaan maisemien yksinkertaisuutta. Lisäksi pelin suunnittelussa ja tekemisessä on ollut rakas Nomura. Houkuttelen myös parhaani mukaan äitiäni hankkimaan Wiin, jonka haluaisin itselleni Fitin takia. En itse jaksa poistua kotoa lenkille tai harkkoihin, mutta videopelien parissa jaksan olla. Playstation 2 ja Eyetoyta en varmasti saa tänne, joten Wii Fit taitaa olla ainoa toivoni. Minä kun vain olen niin saamaton.