10.10.2008

All Hail Britannia!

Olenpa minäkin taas hölmö. Menin innostumaan Code Geass nimisestä sarjasta. Vaikka sarjanhan katsoin jo noin kaksi viikkoa sitten, täyttää se yhä pääni. Oli kyllä upea sarja.

Vituttaa. Valopilkku perkule polttaa ja juo. Juominen ei ollut yllättävää, mutta polttaminen oli. Kulkevat kai nekin käsi kädessä. Olen saattanut mainita tästä aiemminkin, mutta sanompa uudestaan.

Minkä takia tykästyn sellaiseen idioottiin, kun käsilläni oli oikeasti viisas ja hauska poika, jonka olisin ehkä saanutkin. Idiootti minä, idiootti minä.

Jonkun aikaa on ollut semmoinen olo, ettei elämälläni ole tarkoitusta. Olen lopun elämäni tässä lintuhäkissä, mummuni syötettävänä. Onpa masentavaa.

Enpä saanut tälläkään kertaa naisen roolia. Olen koko teatteriporukasta melkein nuorin, ja saanpi esittää vanhinta. Kivaa.
Tuleepi sellainen olo, että eikö minulla mitään naisellisuutta sitten ole ollenkaan, vaikka eihän se tähän liity yhtikäs mitenkään.

On se vaan niin vaikeeta.