Mr. M, poika joka syötti minulle sushia lentokentällä ja on todellakin pitänyt minuun yhteyttä, on näyttäväisesti tulossa kyläilemään. Olen hiukan sekaisin, sillä en tiedä, mitä tehdä Valopilkun suhteen. Luovuttaa tässä ja nyt, ja vain antautua Mr. M:lle?
Pahasti näyttää nyt siltä.
Pystynköhän käsittelemään kaukosuhteita... Onhan niissä hyvätkin puolensa, mutta pelkään, että voi käydä kovinkin huonosti.
Kuten ystävättäreni kanssa. Hän löysi poikaystävän eikä tunnu välittävän minusta eikä kenestäkään muustakaan enää. Meillä oli tästä tappelukin,josta kirjoitin merkinnän tai pari.
En tahtoisi itse aiheuttaa samaa tuskaa niille ystävilleni jotka ovat olleet tukenani niin kauan.
En ikinä uskoisi, että pähkäilen kahden miehen välillä. En todellakaan.
Onpa tämäkin päänsärky.
27.7.2008
23.7.2008
If love is a crime, baby I'd do my time
Minä olen täällä taas, ovatkohan ketkään minua kaivannetkaan?
Kielimatkaltani nyt palailin ja todellinen Drama Camp se oli.
Siirtäkäämme ne tylsät tunnit ja EF:n surkeat järjestelyt sivuun, tapahtuma rikas tämä "leiri" oli.
Yksi rakkauden tunnistus, muutama pari, surkein teatteri esitys ikinä, nollabudjetti ja rankkasateet värittivät näitä kolmea viikkoa.
Tunnempa itseni vetäväksi tämän reissun jälkeen.
Vaikka "vain" yhden rakkauden tunnustuksen sainkin, uskoisin (tahtomattani) kaapanneen yhden Norjalaisen ja lisäksi eräs Suomalainen poika lupaili pitää yhteyttä. Hemmetti, hän syöttikin minulle sushia lentokentällä.
Vähän tunsin oloni syntiseksi ja mietin miten Valopilkku voi. Kumminkin löytänyt toisen ja nuoleskelee häntä paraaikaa jossain.
En yhtään ihmettelisi, nimittäin hän tuntuu olevan tyttöjen suosiossa, tai ehkä jopa poikien. Eihän sitä ikinä tiedä.
Kun äidilleni kerroin leirin mies menoista, hänhän tokaisi että mummini oli ihmetellyt poikaystävien vähyyttä.
Äitihän oikein koristeelliseti tokaisi, että nythän vasta ne alkavat herämään ja napata. Ja ehkä joku vielä kiinnikin saa. Mutisin vain vastaukseksi jotain. Kyse taitaa vain olla siinä että olen nii sairaan nirso ja ne ketkä haluavat minut napata eivät ole niitä keiden napatuksi haluaisin. Tai no, enpä tiedä tästä viimeisestä. Katsotaanpa nyt.
Vielä edelliseen blogimerkintään. Minulle luvattiin oma huone, sentään ja taas kerran.
Jotain omaa tilaa, missä opiskella ja kuunnella musiikkia ja laulaa ja vetäytyä. Onnellinen minä.
Kielimatkaltani nyt palailin ja todellinen Drama Camp se oli.
Siirtäkäämme ne tylsät tunnit ja EF:n surkeat järjestelyt sivuun, tapahtuma rikas tämä "leiri" oli.
Yksi rakkauden tunnistus, muutama pari, surkein teatteri esitys ikinä, nollabudjetti ja rankkasateet värittivät näitä kolmea viikkoa.
Tunnempa itseni vetäväksi tämän reissun jälkeen.
Vaikka "vain" yhden rakkauden tunnustuksen sainkin, uskoisin (tahtomattani) kaapanneen yhden Norjalaisen ja lisäksi eräs Suomalainen poika lupaili pitää yhteyttä. Hemmetti, hän syöttikin minulle sushia lentokentällä.
Vähän tunsin oloni syntiseksi ja mietin miten Valopilkku voi. Kumminkin löytänyt toisen ja nuoleskelee häntä paraaikaa jossain.
En yhtään ihmettelisi, nimittäin hän tuntuu olevan tyttöjen suosiossa, tai ehkä jopa poikien. Eihän sitä ikinä tiedä.
Kun äidilleni kerroin leirin mies menoista, hänhän tokaisi että mummini oli ihmetellyt poikaystävien vähyyttä.
Äitihän oikein koristeelliseti tokaisi, että nythän vasta ne alkavat herämään ja napata. Ja ehkä joku vielä kiinnikin saa. Mutisin vain vastaukseksi jotain. Kyse taitaa vain olla siinä että olen nii sairaan nirso ja ne ketkä haluavat minut napata eivät ole niitä keiden napatuksi haluaisin. Tai no, enpä tiedä tästä viimeisestä. Katsotaanpa nyt.
Vielä edelliseen blogimerkintään. Minulle luvattiin oma huone, sentään ja taas kerran.
Jotain omaa tilaa, missä opiskella ja kuunnella musiikkia ja laulaa ja vetäytyä. Onnellinen minä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)