Theory of Humanbeings

Ihmissuhdesotkut ovat parhautta TV-ruudulta ja sarjakuvien sivuilla.
Pienenä haaveili, että tapahtuisipa jotain tuollaista jännittävää minullekin.

Vaikka kokemukseni ovat lieviä ja ehkäpä jonkun näkökulmasta naurettavia, ovat nämä sotkut minulle ihan tarpeeksi. Tahtooko joku? Lahjoitan mielelläni siivuja niin yksipuolisesta rakkaudesta kuin kuolevista ystäväsuhteista.
Ei taida kelvata? Sitähän minäkin.

Miten kaikki menee niin monimutkaiseksi joka ikävuodelta. En ymmärrä.

Kun ajattelen eroavia aviopareja ja nuoria, en voi millään ymmärtää. Miksi? Mikä siinä voi mennä niin pahasti vikaan?
Vähän aikaa pidettiin niin paljon ja oltiin erottamattomia, miten se kaikki ovi mennä pieleen?

Onko vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa muka todella niin vaikeaa?

Jotain simppeliä minulle kiitos.

Lets Get Loud

Kun nukuin yhden yön paikassa jonka tunnen kodikseni, ei minua painajaiset vainonneet. Takaisin palattuani ne alkoivat taas. En jaksa alituiseen tulevia painajaisia.

Pientä kellarihuonettani hiukan sisusteettiin. Sänky toisella seinällä, kaksi mattoa ja peili.
Saan muut kalusteet vasta kahdenviikon päästä. Jaksan kyllä odottaa, vikon kun olen jo ilman pärjännyt.

Kone onnistui kaatumaan ja yli puolet ohjelmista ei toimi. Tähän kuuluu myös micfosoft word, joka on ollut yleinen kirjoitusvirheiden tarkistus koneeni. Pahoittelen siis kaikkia mokia, koetan tarkistaa kaikki ektsra huolellisesti.

Pidän Valopilkusta aivan liikaa. Tosin minuun ei koske kun hän puhuu jonkin tytön kanssa kaupungille menosta tai lähettää hymyillen tekstiviestejä jollekin toiselle.
Koko tilnne käy niin hyvin Keanen kappaleseen Hamburger Song. Karmivaa miten sanat mätsäävät turhankin hyvin.

En välitä vaikka hän pitää ehkä toisesta, sillä hän piristää minun päivääni vain olemassa olollaan. Olen taas kerran kauhea stalker.

Give Me a Break

Joka ainoa yö olen täällä törmännyt painajaiseen. Johtuuko se siitä, että voin täällä todellakin pahoin, vai kuvittelenko vain?
En kestä alituisia painajaisia.

Puolet matematiikka ryhmästä siirtyivät toiselle kurssille. Onnekseni Valopilkku on vielä samalla kurssilla.

En tajua ruotsista mitään. Olo on niin avuton kun kappaletta käsketään suomentaa. En löydä sanaakaan jota osaisin. Ja vielä on niin monta pakollista läpikahlattavana.

Mummini on joka ikinen päivä valittanut minulle, etten minä muka syö.
Aamupala, kouluruoka, eväät, päivällinen ja mitä ikinä illalla syönkään, eivät mukamas riitä. Tosin kouluruokailu jää usein väliin, sillä pääsen koulusta sitä ennen tai tulen kouluun sen jälkeen.

En kesä enää sitä valitusta. Mistä mummini luulee tietävänsä minua paremmin, mitä minä syön tai pitäisi syödä?

Lopeta, pyydän.

Tired of Those Dreadful Dreams

Ah, näitä pienen pieniä iloja. valopilkku on samalla matematiikan kurssilla kanssani. Tosin tuntuu olevan yksi kuudesosa koulusta... No näen hänet joka kolmas päivä. Jes.

Koulu stressaa jo nyt. Kuvaamataidossa pitää tehdä eläinperhe ja luksuskoti. Muut tekevät parin kanssa ja minä saan tuskastella yksin. Tulee aikamoinen kiire, kun en ole muutenkaan koskaan ollut kovin näppärä sormiltani.

Toivotaan nyt kuitenkin taas kerran parasta.

Vanhojen tanssit = stressin tuottaja number 1.
Argh. Miten voi olla niin vaikeata.

Let's Not Be Too Hasty

Ensimmäinen päivä rakkaassa koulussa. Miten ihmiset voivat muuttua niin paljon yhdessä kesässä?
Valopilkku ei tosin ole muuttunut, ehei. Aivan samanlainen minkälaisena hänet jätinkin tänne.

En kuitenkaan paljoa piristynyt. Huokaus ja murhe.

Vielä pitää muutama huominen kestää.

Poor Unfortunate Soul

Täällä sitten. Eipä olo täällä parantunut. Äitini kanssa katselin uutta huonettani, ja hiukan vaisusti vastasin äitini kysymyksiin. Olinhan masentunut koko ilmapiiristä.
Olin kuitenkin onnellinen kun äiti huomasi ja tajusi kysyä, masensiko tänne tulo noin pahasti.
Olisi kyllä luullut, että sen aikaisemmin olisi huomannut. Koko kesäloman olin ollut niin leppoisa, kunnes eilen laoin huutamaan, välttelemään katsetta ja kieltäydyin aivan kaikesta.
Kun äiti esitti sen odotetun kysymyksen, säryin taas kerran. Pidin itseni vaivoin kassassa, että sain vastattua vaisun ”joo”-vastauksen. Hetken hiljaisuus ja aloin taas kerran itkemään.
Kiitos äiti kun koetat ymmärtää.
Vaikka olen jo ollut täällä koko päivän, nieleskelen parasta aikaa kyyneleitä.

En tajua, miksi teen tämän itselleni niin vaikeaksi. Olen liian herkkä tyttö.

Why look back when I'm already here?

Tänään. Pelkkää pakkaamista. Huomenna. Pois kotoa. Maanantaina. Koulu.
Sain äkillisen masenus puuskan tänä aamuna. Tässäkö se loma sitten oli?
Ja paskat. Ei loma saisi mennä näin nopeasti. Ei, ei. Pyydän, kuka tahansa! Ravistele minut hereile tästä painajaisesta!
Olen aina ennen odottanut koulun alkua. Mitä minulle nyt kävi?
Nyt vain toivon, että löydän taas jotain valoa koulupäiviin, arkeen. Valopilkku on aina ollut se vlaon lähde, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Ehkä tästä lukuvuoden alusta tulee tuskaisin ikinä.

No toivotaan taas kerran parasta. Ihan kuin se riittäisi.

Entä Mr.M? Pitäisin vielä vain kaverina.

Tahdon kasvaa takaisin lapseksi, niin ei ikinä tarvitsisi huolehtia tästä tunteiden, uran ja kasvun sekamelskasta.

Mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä vaikeammin kaikki on tehtävä. En tajua, en ymmärrä.

Typerä koulu. Älä tule lähemmäs, shoo shoo. En tahtoisi jättää kotiani sinun takiasi koulu. Mene pois.

Tuli ja meni.

Mr. M tuli aikaisin aamulla bussiasemalle, ja pyöräilin häntä vastaan. Keskustelu kulki sujuvasti ja ongelmitta, nimittäin hän oli varma ja todellakin taisi small-talkin jalon taidon.
Vanhemillenikin hän puhui todella sujuvasti. Ei ole ennen ollut näin leppoisaa vanhempien tapaamista.
Katsoimme kaksi leffaa, söimme popcorneja jne. Menipä tämä miehen alku ihan minuun kiinni ja syötti minua taas kerran.
Sitten kun vanhemmat tulivat kotiin, välimatkaa hiukan lisää ja syöttö loppui siihen.

Saldo: Palohaava popparin laiton aikana, ehkä uusi Kingdom Hearts- ja Katekyo Hitman Reborn-fani. Ehkäpä jopa yksi teeaddikti.

Mitään muuta? Ei oikeastaan.

Koulu alkaa ensimaanantaina. Ei kestä.