En sitten nähnyt Valopilkkua ollenkaan tänään. No, mitäpä tuosta, toivon mukaan hän on kunnossa. Muusta en sitten välitäkään.
Olen huomannut, että kun menen nukkumaan päässäni soi lauluja, ja kun herään nämä samaiset laulut alkavat saman tien soimaan päässäni. Ja ennen kuin joku kysyy, ei, minä en mene nukkumaan kuulokkeet korvillani.
En pysty kuvittelemaan maailmaa missä ei olisi musiikkia. Semmoinen maailma olisi hirveä painajainen.
Tukehtuisin sinne.
Haistan kahvin tuoksun. Mummini taitaa sitä keittiössä keitellä. Tai sitten taas polttelee jotain pohjaan. En olisi yllättynyt.
Rakastan kahvin tuoksua, mutta en sitä itse juo. Liian kitkerää minulle.
Täydellinen mieheni juokoon siis kahvia. Eikä polttaisi, ja olisi raitis. Hän tuoksuisi aina kahvilta. Tai shampoolta. Hän olisi lämmin, ja hymyilisi usein. Hän pelaisi videopelejä tai olisi niistä ainakin kiinnostunut. Olisi suloinen tai komea. Olisi älykäs ja pystyisi kunnon pohdiskelevaan keskusteluun. Ei tahtoisi minulle pahaa, vaan suojelisi minua kaikelta pahalta. Soittaisi musiikkia tai laulaisi, ehkäpä olisi jopa bändissä. Ei olisi yltiöromanttinen vaan tekisi semmoisia pieniä päivittäisiä asioita, halaisi, suutelisi. Ei ikinä antaisi mitään turhanpäiväisiä ruusuja vaan tietäisi millä minä tekisin jotain, antaisi jotain hyödyllistä tai jotain mistä minä todella innostuisin.
Eivät nämä kyllä pidä paikkaansa, minähän vain retkahdan ja kaivan heistä parhaat puolet esiin. Mutta ainahan voi haaveilla.
Vaadinkohan kuitenkin liikoja? Vai ovatko todelliset unelmamiehet niitä jotka tulevat noutamaan valkoisella ratsullaan? Se olisi pelottavaa. Jos sellainen mies koputtaisi oveani, ensimmäinen ajatukseni olisi varmasti, että kyseessä on päätön ratsumies, ja hän tuli leikkaamaan kukkuni auki.
Ah, kuinka romanttista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti