Sattuman jos toisenkin jälkeen väitän silti vastaan. En uskalla tehdä mitään, sillä tilanne on ”epävakaa”. Valopilkku sitten osaa hämmentää minua. Tietääköhän hän sitä itsekään?
Tunnen itseni nuoreksi koulutytöksi kun ajattelen miten pienistä asioista vaivun mietiskelevään tilaan, miettien että tarkoittiko se jotain. Esimerkiksi tänään Valopilkku oli takanani ruokajonossa. Aivan takanani. Siinä sitten parhaansa mukaan koettaa pitää pokkaa ja puhua kaverin kanssa muovikuusista.
Ja kun Valopilkku ja porukka päättivätkin samaisessa ruokailussa yllättäen vaihtaa viereiseen pöytään, olin taas aivan ihmeissäni.
Näitä sattumia on jo niin paljon että tilanteesta alkaa tulla fakta. Mutta se ei silti tarkoita että minä sen hyväksyisin, ehei. Esitän jokaiselle tilanteella vastaväitteen jos toisenkin.
Olisiko se loppujen lopuksi niin paha jos vain suoraan sanoisin, että tahtoisin tuntea hänet paremmin, ja nolaisin itseni jos hän ei tuntisikaan samoin. Minähän en pelkää itseni nolaamista, miksi siis tällainen tilanne on jotenkin erilainen?
Loppujen lopuksi päätin mennä. Minne? Tapahtumaan minne Valopilkku menee. Sain galleriassa hänen tuttavaltaan linkin yhteisöön jossa mainostettiin tapahtumaa. Pitäisikö tämä ottaa jonkinmoisena merkkinä? Voisin taas kerran väittää vastaan.
Päätin nyt kuitenkin mennä ja otan ppienen tukijoukon mukaani, etten jäisi koko tapahtumassa seinäruusuksi, tai olisi liian ilmeinen. Tunnen itseni kauheaksi stalkkeriksi. Todella. Mutta toivottavatsi en vaikuta stalkkerilta. Nimittäin tiedän kyllä miltä intesssiivisen seuraamisen uhrilta tuntuu eikä se ole miellyttävää. Näistä traumoista kiitokset pojalle, joka tuijotti kuin mikäkin yöpöllö joka ikinen tunti. Olisi vain sanonut suoraan niin olisimme molemmat kärsineet huomattavasti vähemmän.
Onnistuin kaatumaan bussissa suoraan ihmismassan päälle, ja melkein onnistuin luomaan domino efektin. Olen vain niin hyvä.
Lisäksi eräs persoona veti minua repusta samaisessa bussissa, melkein kaataen meidät molemmat.
Että minä vihaan niitä koulubusseja joissa pitää seisoskella siinä ahtaassa tungoksessa. Ja kun jotkut ovat niin itsekkäitä että laittavat repun viereensä ettei kukaan pääse istumaan. Niin perussuomalaista.
Minäkin kyllä laitan välillä repun viereeni, mutta vain jo ympärilläni on paljon vapaita paikkoja. Ja minulla on hyvät syytkin. Reppuni on yleensä niin iso, ettei se mahdu jalkoihini ja sitä täytyy pitää kokoajan sylissä, ja tila on ahdas. Toinen syy on se, että se on ehdottomasti paras suoja estää pervoja istumasta viereen.
Eli jos joku kukkahattutäti tulee ikinä minulle siitä valittamaan, saisinkohan sen suun hiljaiseksi kertomalla syyni?
Niillä vanhoilla tädeillä ei varmasti ole huolia minkäänlaisista ahdisteluista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti