Anna mun kaikki kärsiä

Pikkusiskoni sanoi minua vainoharhaiseksi Valopilkun suhteen. Saattaa olla. Minua häiritsee, miten en voi hänen läheisyydessään käyttäytyä normaalisti. Laitan ystäväni kulkemaan edellä kun välituntisin kiertelemme koulua ja annan heidän valita, missä istumme ruokalassa. Pyrin tällä parhaani mukaan välttämään stalkkerin kuvaa, jonka saatan antaa itsestäni Valopilkulle. Jos vain osaisin käyttäytyä normaalisti tätä ongelmaa ei olisi. Minun täytyy siis ryhtyä näyttelemään roolia. Näytteleminen kyllä pitäisi jättää lavalle.
Tänäänkin oli Valopilkku ja joukko päättäneet tukkia käytävän, mistä kaverini 1# ja 2# kanssa aina kuljemme. Läpi pääseminen meni aikamoiseksi väistelyksi, ja seurasin vai kaverini perässä.
Myöhemmin 1# sitten kommentoi kuinka "mieheni" tuoksui hyvältä. Minä olin parhaani mukaan koettanut keskittyä melkein olemattomaan keskusteluumme ja normaalina olemiseen että en huomannut tuommoisia pikkuseikkoja. Ehkä kaverini tässä on se stalkkeri.

Kaverini 2# taas oli tyhmä ja hidasti kävelyvauhtiaan (huomattavasti) Valopilkun lähettyvillä. Minä arvasin, ettei hänelle olisi pitänyt kertoa. Olin vain liian innoissani että en pystynyt pitämään suutani kurissa.
Hän on oikeastaan muutenkin aika ärsyttävä. Kun koetan luoda keskustelua hän vääntää sen vitsiksi ja väittää tietävänsä kaiken. Väittipä hän myös että hänen elämäntilanteensa on yhtä rankka kuin minulla, vain sen takia että hänen isovanhempansa asuvat naapurissa. Miten hän kehtaakaan verrata minun tilannettani hänen tilanteeseen? Hänen isovanhempansa ovat ehkä saattaneet elää hänen naapurissaan hänen koko elämän ajan, mutta silti! Minä en sentään asu perheeni kanssa, vaan mummini joka ei anna minulle ollenkaan yksityisyyttä. Minulla ei ole omaa huonetta, vain yksi laatikko mihin hän ei koske. Näen perhettäni ja lemmikkejä vain viikonloppuisin jos silloinkaan. Ainoa ajanviete mitä minulla täällä on, on televisio ja tietokone. Mummistani ei ole juttu seuraa. Kaikki ystäväni on ripoteltu ympäri Suomea ja näen heitä hyvin harvoin.
Eikä ystäväni antanut minun selittää näitä faktoja. Suutuin enkä puhunut hänelle enää sen päivän aikana. Huomenna hän nauroi "pikku riidallemme". Hän ei tainnut missään vaiheessa tajuta, että hän onnistui loukkaamaan minua syvästi. Pelkään ottaneeni nämä tilanteet turhan dramaattisesti.
Ensimmäinen kaveri 1# kuitenkin ymmärsi minua. Hän sentään kuuntelee ja huomioi toiset. En tahtoisi olla enää 2# kanssa missään tekemisissä. Ilkeää purkaa itseään näin blogiin hänen selän takanaan, mutta totta se on. En jaksa yhtään ylimääräisiä rasituksia, ja hän aiheuttaa niitä minulle ihan riittämiin.

Tänäänkin hän käveli ohitseni ainakin neljä kertaa, reagoimatta minuun mitenkään vaikka puhuinkin hänelle. En ole koskaan ennen tuntenut itseäni niin olemattomaksi. Aloin tosissani epäilemään että olinko oikeasti siinä vai näinkö jotain täysin sekopäistä unta.

Onneksi tulen toimeen melkein jokaisen kanssa. Pystyn koulun poikienkin kanssa puhumaan neutraalisti, mutta minä en kyllä ikinä aloita keskustelua. Minulla ei siis pitäisi olla hätää, jos riitaannun jonain päivä pahastikin 2# kanssa.