Se sattuu joka ainoa kerta

No mikä? No sehän on selvä. Nimittäin kotoa lähteminen. Joka ikinen kerta pääni huutaa "Jää, naulaa kenkäsi maahan!" Ei minua kukaan tai mikään odota. Vain tyhmä arki ja tiukat säännöt jotka tuhauttavat.
Tai onhan minullekin löytynyt yksi valopilkku täältä. Mitähän minulle käy jos menetän sen.
Toiveeni kuitenkin heräsivät taas kerran. Tosin ne kuolivat kun pääsin "kotiin". Nyt olen kysymyksen edessä joka ahdistaa minua entisestään. Mennä, vai eikö mennä? Jos menen, mitä laitan päälleni? Välittääkö hän minusta? Monet muutkin kysymykset täyttivät pääni.

Koeviikkokin on ensiviikolla. En ole lukenut kirjoista varmaan sanaakaan. Paniikki. Motivaatiota ei ole olemassakaan.

Nyt on olo semmoinen kuin olisin heittäytynyt runolliseksi. Ehkä sittenkin osaan kirjoittaa. Tai sitten se johtuu tästä väsymyksestä.