Olin niin masentunut viimekuussa. Menetin uskoni kaikkeen ympärillä olevaan, ja mutisin mielessäni kuinka ympärilläni ei ole ketään. Jotain tunnetta se mukamas helpotti, mutta muuten olotilani vain paheni pahenemistaan.
Vanhempani soittivat minulle yhä harvemmin, kaipasin niin kadotettuja kuin kaukaisia ystäviäni. Harmittavat nämä vieläkin, mutta enää en kylve turhissa kyyneleissä.
Kaikki on helpompaa ja valoisempaa taas.
En tanssi vanhoissatansseissa, mikä yllättää itseänikin. Nimittäin yksi tyttö, jonka pari teki oharit, kysyi minua parikseen.
Sanoin ei. Päätökseeni vaikutti se, että minua ehdotettiin juontamaan tämä hieno tilaisuus, ja lisäksi olen myös niin kyllästynyt tähän sählinkiin.
Tiedän, että oli hiukan ilkeää jättää tyttö, joka oli samantapaisessa tilanteessa kuin minä, yksin ongelmansa kanssa... Pahoittelut syvästi tästä.
Olen tulossa kipeäksi, ja joka paikaa kolottaa. Kurkkuunkin särkee, ja koko aika väsyttää.
Myös keskittymiskykyni on kadonnut melkein kokonaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti