En ole pitkiin aikoihin epäillyt olemassaoloani niin pahasti kuin näinä viikkoina. En tiedä mikä on aiheuttanut tämän, ja saanut minut pohdiskelemaan. Päässän ivain pyörii ajauksia, että onkohan tämä nyt vain minun pääni tuotetta, olenkohan oikeasti tässä. Turhanpäiväisiä ja ahdistavia ajatuksia, kyllä vain.
Koulu lakkasi taas maistumasta, ja koulukaverit eivät tunnu kovinkaan kavereilta enää. Kun minulla olisi viikonloppu aikaa, jolloin todellakin tahtoisin pois mummini luota, he päättävät juhlia. Ilman minua.
En viitsi mennä heiltä anomaan, että kutsukaa nyt minutkin, kun kerran tästä huushollista pois niin kovasti tahdon.
Vietin siis halloweenin yksin, kun muut katsoivat kauhuleffoja ja juhlivat. Itkeskeli huoneessani, ja toivoin, etä he tajuaisivat, että minä olisin tahtonut tulla.
Tiedän että minun pitäisi enemmänkin mennä sanomaan, että olisiko minulla mitään mahdollisuuksia liittyä juhlintaan. En kuitenkaan tiedä, onko tämä joku heidän oma juttunsa, minne ketään muu ei saa tulla. Ankeaa vain olla se ainoa, ketä ei saa tulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti