Siinä paha missä mainitaan. Heti kun kerkeän mainita koneen huonosta kunnosta, päätetään toistaa historiaa ja kone hajoaa kahdesti. Tappaa innon kaikkeen, kun ei saa musiikki (mp3 latautuu vain koneen avulla, ei ole toimivaa CD-soitinta tässä huushollissa) eikä kunnon yhteyksiä kavereihin ja niihin tuttuihin, jotka asuvat ulkomailla.
Jos olen sanonut, että elämäni on helvettiä, niin perun sanani. Viime viikot olivat sitä helvettiä. Stressi koulusta, ruotsi ei vain mene päähän ja vielä se, että kone päätti päivänsä.
Mutta nyt, olen taas kunnossa, kone on elossa, olen ok. Tosin takaisin saamani ruotsin koe meni ja veti minut takaisin maahan.
Vaikka luin ja luin ja luin lukemisen jälkeenkin ja sen lomassa, sain silti vain 18 pistettä siitä maagisesta numerosta 76. Numeroni oli siis 0,23... Nelonen siis.
Masennuin pahasti koko lopupäiväksi, enkä pystynyt keskittymään mihinkään. Vieläkin harmittaa ja tekee mieli kiroilla ja huutaa hiukan.
Valpilkkukaan ei pelastanut tällä kertaa päivää, tosin hiukan kyllä lievitti tätä ah niin ihanaa hikipingon tuskaa.
Mielenkiintoni on niin kadonnut tällä hetkellä kouluun ja opiskeluun. En ymmärrä miten yksi koe pystyy tähän.
Eräs tuttavani (sillä en häntä ystävänä näe) tahtoi aloittaa teatteri harrastuksen. Tyhmyyttäni neuvoin hänet samaan teatteriin jota minä käyn.
Tämä ystäväni ei ota mitään vakavasti, eikä varmasti tajua, että minä olen siellä kuin opiskelemassa ammattia varten, toisin kuin hän.
En kaipaa hänen kaksimielisiä kommenttejaan, mukamas nerokkaita vitsauksiaan, minun toistamistani ja hänen itsekseen puheluaan.
Olen ilkeä, mutta nyt toivon vain, ettei hän tulisi ollenkaan.
Jaksan häntä vain ne viisi koulupäivää. En halua häntä rakkaaseen harrastukseeni mukaan, joka vapauttaa minut aina näistä päivän tuomista tuskista.
Mene pois, pyydän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti