Olipa helppo työpäivä. Ensimmäinen tunti meni kahvia juodessa. Toinen tunti meni työmaani tutkimiseen. Sitä seuraava tunti meni siihen, kun ihmettelimme mitä kuulusi tehdä pienelle rusakon poikaselle, joka vaistomaisesti vain makaili ja pyrki peittämään elonmerkkinsä. Valitettavasti tallasin hänen päällensä, muuten en olisi häntä huomannutkaan. Olo tuntui niin pahalta, kun pelkäsin että häneen olisi sattunut. Hän ei kuitenkaan liikkunut minnekään tai päästänyt ääntäkään. Kun nostimme hänet reunaan hän pystyi kävelemään. En luultavasti astunut mihinkään vakavaan kohtaan. Pärjäile rusakon poika.
Lopun ajan käänsin maata ja juttelin työnantajani kanssa lemmikkieläimistä. Hän kertoi paljon perheestään ja kilpikonnasta, ja yllätys yllätys, kysyipä hän miksi minä tahdon isona. Vastasin tietenkin rehellisesti ja hän kertoi itsekin joskus haaveilleen ammatista. Hän oli aina vain ollut liian ujo. Hänen eräs tuttavansa tosin toimii nykyään paikallisessa teatterissa.
Pelkäsin, että tämä työpaikka olisi ollut pelkkää helvettiä. No, työskentelen kirkossa, joten veikkaukseni ei osunut onneksi oikeaan. Yllätykseni minä ihan viihdyin siellä.
Itse olen ateisti, mutta sitä en kyllä tule heille mainitsemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti